kansitilatH-Starin istuinkaukaloon mahtuu mukavasti 4 aikuista. Lisäksi kajuuttaan johtava, tonnareistakin tuttu, syvennys on mukava istumapaikka moottorilla ajettaessa. Syvennys on laivakoiramme lempipaikka. Istumatila on syvä ja suojainen ja ulospäin kallistetuilla leveillä roiskereunoilla on hyvä istua myös veneen kallistellessa. Moni on pidentänyt hieman ylempiä mantookivaijereita, jotta ulospäin nojaaminen on helppoa myös kovassa kelissä. Istuinkaukalon penkit ja lattia ovat tiikkiä.
H-Star:sta ei säilytystila lopu kesken, sillä peräkannen alla on suuri noin 1,5 m3 kokoinen säilytystila. H-323 veneen suunnitteluvirheestä oppien Hans Groop siirsi ohjausakselin peräkannen kansiluukun eteen, joten myös ajon aikana säilytystila on käytettävissä. Istuinkaukalon penkkien alla on suuret säilytystilat esim. lämmityslaitteelle, akuille, köysille ja fendereille. Lisäksi istuinten selkänojissa on hanskalokerot pikkutavaroille ja keulassa iso ankkuriboxi vaikkapa kaasupullon ja köysien säilytykseen.
Liukastumisen vaaraa H-Starin kannella ei ole, sillä pinnoite on karhennettua gelcoatia ja sivukansia kiertää alumiininen varvaslista. Tukea kannella liikuttaessa saa myös katon pitkistä tiikkisistä kahvoista. Sivukansien keskelle kiinnitetyt vantit aiheuttavat hieman päänvaivaa laivakoiramme kulkiessa istuinkaukalosta keulaan.